"Se jolla onni on sen, kätkeköön."

Eikös se jotenkin noin mene?! Minun ongelmani kanssa on se huono puoli, että kaikki esittelevät tätä tiettyä onnea. Niin, juuri sitä! Vastasyntyneitä, vauvoja, taaperoita, lapsia.... Joka paikassa ja kaikkialla. Ja miksi?! No siksi, että monilla tai useilla niitä on. Sinänsä asia ei ole koskaan minua haitannut. En ole niitä naisia, jotka jokeltavat kaikille vastaan tuleville vauvoille ja ihaile vauva kuvia netissä. Ei, minulle muiden vauvat ovat aivan se ja sama. Okei, ovathan ne suloisia ja aivan ihania. Mutta juuri sitä, muiden omia. Haluan sen onnen itselle! Jotta voin kokea kaiken sen, josta ystäväni kertovat. Synnytyksen tuskan ja ihanuuden, kaikki ne yöheräämiset, likapyykin, ensimmäisen hymyn, askeleet ja sanat. 

Siksi aloitin heinäkuun 4. päivänä vuonna 2014 matkan kohti tuota onnea! Tuo päivä jää mieleen kaikkine kipuineen ja onnen tunteineen. Se oli ensimmäinen päivä, jolloin astuin sisään hedelmöitysklinikalle! Tutkimukset tehtiin ja asiasta keskusteltiin. Nyt jos koskaan olen enemmän vakuuttunut siitä, että mulle tulee vauva! Tai useampi :) 

Jatkossa on luvassa tarinoita siitä, miten kuljen kotini ja klinikan väliä kokeissa ja haastatteluissa. Kerron rehellisesti, hauskasti ja pienellä sarkasmilla siitä miten vauvoja tehdään, kun unelmien prinssi on ratsastanut ohi ja ikä ei enää ole välttämättä ilon aihe.