Niin ihanaa olla aikuinen! Tai sitten ei!

Kaikki varmaan muistaa sen miten nuorena toivoi kovasti, että olisi pian aikuinen. Saisi tehdä mitä haluaa, mennä mihin haluaa eikä olisi äidin sääntöjä. Sitä suunnitteli kaikenlaista kivaa, missä asuisi, kenen kanssa ja kuinka monta koiraa olisi kiva hankkia.

No, nyt minä ainaki olen aikuinen. Joskus jopa olo tuntuu vanhemmalta kuin vain sen 30 vuotta. Vastuu painaa niin töissä, kuin kotona. Töissä pitää käydä melkein joka päivä (varsinkin niinä päivinä, kun ei yhtään jaksaisi) ja laskut pitää maksaa. Pitää huolehtia, että on ruokaa ja pesuaineita. Että on muovipusseja ja vessapaperia. Mikään ei enää ilmesty taianomaisesti niin kuin nuorena, kun asui kotona. 

Pitää osata kaikenlaista, tietää kaikenlaista. Jos haluaa makaroonilaatikkoa, ohje löytyy netistä, mutta jos ei osaa keittää makarooneja, homma jää siihen. 

Niin, eikä niitä koiriakaan voi olla laumaa vaikka ne kuinka kivoja olisi. Kuka niistä huolehtii, kun itse painaa kolmivuorotyössä. Ja kellä on rahaa maksaa kaikki ne kulut. Kaksi kissaa minulta löytyy (en ole koskaan ollut kissaihminen, ennen kuin  tapasin Hertta-kissani) ja vaikka ne tarvitsevat aikaa ja rahaa, teen kaiken mielelläni. Rahaahan se vain on ja sitä saa aina lisää töissä käydessä.

Nyt aikuisena joutuu miettimään kaikenlaisia elämän tosi asioita. Kuten mitä teen työkseni, missä olen töissä, miten ja missä haluan asua... Joskus saa päättää jopa sen kenen kanssa asuu :) Mutta miten se kaikki voi olla niin vaikeaa. En minä tiedä mitä haluan tehdä, vaikka ammatti minulla jo on. Onko se oikea ammatti loppuelämäksi? Niin ja missä haluan olla töissä? Kaikkea uutta haluaisi kokeilla, mutta aikaa ja mahdollisuuksia on rajallisesti.

Mutta se on nyt ainakin varmaa, että olen sitten missä tahansa töissä tai asuisin missä tahansa, tämä hedelmöitysasia on varmaa. Pakkohan se on tämä, ns. viimeinen mahdollisuus kokeilla, jotta saa oman lapsen. Palaan asiaan, siitä miten kaikki onnistuu vai onnistuuko.