Mitä, miksi ja minkä takia...

Kun olin lukiolainen, oletin että kun olen  30- vuotias minulla on mies, lapset (3), pari koiraa ja omakotitalo maalla. No, alku vuodesta huomasin, että olen 30, minulla ei ole miestä, lapsia, koiria eikä edes omakotitaloa. Minulla on sen sijaan kissoja (2) ja kerrostalo kaksio. Ei huono sekään, mutta jotain puuttuu. Se joku, jonka kainaloon mennä illalla ja jonka vierestä herätä aamulla. Se joku, jonka kanssa riidellä ja rakastaa. 

Niin ja ne lapset. Asiaa en ole koskaan oikein edes ajatellut. Siis sitä niiden hankintaa. Ajattelin, että löytyy mies, mennään naimisiin ja sitten tulee lapsia. Juu ei. Nyt vasta oman ammatinkin kautta (sairaanhoitaja) alkanut miettiä, että mitäs jos en saakkaan lapsia luonnollisesti. Onneksi nämä pelot helpottivat kun kävin klinikalla. Tutkimuksissa ei erityistä estettä löytynyt. En olisi voinut olla onnellisempia. Osasin jo pelätä pahinta.

Olen ollut rakastunut elämässäni. Ja löytänyt muutaman helmenkin sikojen joukosta. Mikään ei kuitenkaan ole ollut pysyvää, syystä tai toisesta. Ajoitus ollut aina huono. Siksikin olen päättänyt hankkia lapsen tai lapsia yksin, itsenäisenä naisena. Tukea ja turvaa saan perheestäni ja niiltä muutamilta ystäviltä, joille olen kertonut. 

Asiahan on niin, että nyt kun kaikki muu elämässä sujuu, pitää se viimeinenkin pala saada kohdalleen. Seuraava etappi tällä matkalla on asioihin perehtyminen, verikokeita ja haastatteluja. Niin ja pitäisi saada -20 kg painoa pois. Prosessi on pitkä, mutta taitaa palkinto olla ihan omaa luokkaansa, joten eiköhän kannata yrittää.